Teatterikäynnit

Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin

Keskiviikko 3.4. klo 19 Kansallisteatteri, Suuri näyttämö

Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 4.3. Lippuja 20 kpl, à 49 euroa. Maksuviite 30546.

Tämä näytelmä oli ohjelmassamme viime marraskuussa, mutta koska moni jäi silloin ilman lippua, varasimme jonkin verran lippuja myös tänä keväänä. Näytelmä kertoo oman yhteisönsä ankarien sääntöjen ja kantaväestön ennakkoluulojen alla elävästä nuoresta. Myöhemmin tästä somalialaisesta tytöstä kasvaa arvostettu yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tapahtumapaikkana on Helsinki, josta poiketaan Lontooseen ja Mogadishuun. Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin -näytelmä pohjautuu suurelta osin Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen samannimiseen teokseen (WSOY, 2022). Somaliasta kolmevuotiaana Suomeen muuttaneen Ujuni Ahmedin henkilökohtaisista kokemuksista kumpuava tarina on tunnistettava ja samastuttava kenelle tahansa, joka on joutunut kokemaan ulkopuolelle jättämistä, ennakkoluuloja, häpeää ja turvattomuutta. Kansallisteatterin kotikirjailijana toimiva Ahmed on palkittu ihmisoikeusvaikuttaja, joka on tehnyt aktiivista työtä tyttöjen sukuelinten silpomista sekä kunniaan liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan. Myös nämä asiat ovat esillä Kansallisteatterin esityksessä, mutta ennen kaikkea kyseessä on kasvutarina, joka vakavista ja surullisista aiheistaan huolimatta säteilee iloa ja toivoa.

Näytelmä on puheenvuoro kaikkien niiden puolesta, jotka tahtovat elää itsenäisinä ja vapaina. Kaikkien niiden puolesta, joilta yhteiskunta on ummistanut silmänsä. Kaikkien niiden puolesta, joilla on oikeus kuulua johonkin ja tulla nähdyiksi, rakastetuiksi ja hyväksytyiksi sellaisina kuin he ovat. Kaikkien niiden puolesta, jotka eivät ole yksin, vaikka niin ajattelisivatkin.

Päärooleissa nähdään Safiya Abukar (päähenkilö nuorena) ja Emilia Neuvonen (aikuisena). Muissa rooleissa esiintyvät Yasmin Ahsanullah, Amaal Ali, Elssa Antikainen, Jani Karvinen, Julianna Kauhaniemi, Lilja Kervinen, Pirjo Määttä, Jasir Osman ja Ilja Peltonen. Esityksen ohjaus ja dramatisointi on Satu Linnapuomin. Dramaturgina on Eva Buchwald.

Putoavat linnut

Perjantai 12.4. klo 18.30 KOM-teatteri

Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 14.3. Lippuja 40 kpl, à 30 euroa. Maksuviite 30818.

Helteisessä Helsingissä vaimo (Vilma Melasniemi / Hanna Raiskinmäki) lukitsee makuuhuoneen oven ja ottaa miehensä (Juho Milonoff / Tommi Eronen) panttivangiksi. Hän haluaa puristaa puolisostaan totuuden irti kaikesta. Tämä teko käynnistää tapahtumasarjan, joka horjuttaa myös pariskunnan läheisten käsitystä siitä, mikä on totta ja kehen voi luottaa. Vilma Melasniemen ja Juho Milonoffin lisäksi näyttämöllä nähdään Matleena Kuusniemi, Paavo Kääriäinen ja Ella Mettänen.

Palkitun brittiläisen näytelmäkirjailijan Zinnie Harrisin  tummanpuhuva ja samalla koominen näytelmä Putoavat linnut  (The Scent of Roses, 2022) kiinnittää katseen viiteen itsepintaiseen ja eri tavalla asioita katsovaan henkilöön. Harris kuljettaa tarinaa taitavasti niin, että perhe- ja ihmissuhteiden dynamiikka saa yhteiskunnallisia ja jopa globaaleja ulottuvuuksia. Näytelmän on suomentanut Sarka Hantula.

Esityksen ohjaa Riikka Oksanen, jonka kädenjälkeä ovat olleet myös KOM-teatterin yleisö- ja arvostelumenestykset Poika (2020) ja Lou Salomé (2021).

Uuteen nousuun

Tiistai 18.4. klo 19 Q-teatteri

Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 18.3. Lippuja 30 kpl, à 35 euroa. Maksuviite 30957.

1990-luvulla lapsuutensa elänyt kaveriporukka kokoontuu vanhan peruskoulunsa homehtuvaan juhlasaliin. Kukaan ei ole muuttunut ja silti mikään ei ole niin kuin ennen. Vaikka kaikki on hyvin, jokin hankaa. Illan aikana muistoja ja haavoja sorkitään likaisilla tikuilla. Kysymyksiä riittää: Miksi meistä tuli sellaisia kuin tuli? Voiko kaikesta syyttää vanhempiaan? Tai ysäriä, mediaa, Iiro Viinasta?

Lapsuus 1990-luvun Suomessa oli yhtä aikaa satua ja dystopiaa. Samassa kuvassa ala-asteen hiihtokilpailut ja loputon tulevaisuususko, devalvaatio, konkurssiaalto ja puoli miljoonaa työtöntä. Ensisuudelma, Kurt Cobainin aivot, jäätelökakun tahmaamat Nintendo-ohjaimet ja kerhotäti, joka koskettaa oudosti sieltä. Vaimonhakkausvitsit telkkarissa, tihkusateessa poltettu tupakka ja levinnyt glittermeikki. Esko Ahon lempeät silmät, Nick Carterin ihana polkka, Gillian Andersonin huokaus, galtsukuvat ja päärynäsiiderin taika. Älyämpäri ja käsi ensimmäistä kertaa toisen paidan alla. Elämä oli helvettiä ja kaipaamme sitä enemmän kuin mitään.

Näytelmän ovat kirjoittaneet Anna Brotkin ja Juho Mantere, ohjaajana on Juho Mantere. Kaveriporukkana esiintyvät Satu Tuuli Karhu, Miro Lopperi, Olli Riipinen ja Anna-Sofia Tuominen.

Teatterimatka Tallinnaan

Keskiviikko 24. – perjantai 26.4.

Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 10.3. Lippuja on 30 kpl, à 350 euroa (kahden hengen huoneesta) / 411 euroa (yhden hengen huoneesta), maksuviite 30258. Hintaan sisältyy matka, teatteriliput, kaupunkikiertoajelu sekä ohjelmassa mainitut ateriat.

Ohjelma

Keskiviikko 24.4.
klo 09.30 Tapaaminen Länsisatamassa, T2, matkalippujen jako, MyStar
klo 10.30 Laiva lähtee, hytti varattu tavaroita varten
klo 12.30 Laiva saapuu Tallinnaan, D-terminaali, siirtyminen tilausbussilla hotelliin,
Tallink City Hotel, A. Laikmaa 5, 10145 Tallinna sekä majoittuminen.
Iltapäivä vapaa
klo 18.15 Lähtö kävellen teatteriin
klo 19.00 Ooppera Jeanne D’Arc, Estonia-teatteri, Estonia pst 4, 10148 Tallinna

Keskiviikkona ei ole yhteisiä aterioita.

Torstai 25.4.
klo 07.00- Aamiainen hotellissa
klo 10.30 Opastettu kaupunkikiertoajelu ja kävelykierros Kadriorgin puistossa,
klo 12.30 Lounas Katharinenthal-kahvila, A. Weizenbergi 22, 10150 Tallinna
Lounaan jälkeen bussikuljetus hotelliin
Iltapäivä vapaa
klo 18.15 Lähtö kävellen teatteriin
klo 19.00 Baletti Anna Karenina, Estonia-teatteri

Perjantai 26.4.
klo 07.00- Aamiainen hotellissa
Huoneiden luovutus klo 12 mennessä
klo 12.15 Bussikuljetus satamaan
klo 13.30 Lähtö Tallinnasta, D-terminaali, MyStar
Hytti varattu tavaroita varten
klo 13.30 Buffet-lounas
klo 15.30 Laiva saapuu Länsisatamaan, T2

Ilmoittautuessa tarvittavat tiedot: nimi, syntymäaika, ruoka-aineallergiat, huonetoverin nimi ja ClubOne-kortin numero (ei pakollinen).

Matkalla on mukana oltava voimassa oleva passi tai EU:n virallinen henkilökortti.
Suosittelemme matkavakuutusta, joka on voimassa varauksesta lähtien.

Vastuullisena matkanjärjestäjänä Ikaalisten Matkatoimisto