Don Giovanni

PERUUTETTU

Tiistai 31.3. klo 19 Kansallisooppera. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 30.1. Lippuja 40 kpl, à 95 euroa. Maksuviite 34461.

W. A. Mozartin Don Giovanni on yksi maailman tunnetuimmista oopperoista. Tällä kertaa sen ohjaa teatterimaailmasta tuttu Jussi Nikkilä. Hänen tulkinnassaan Don Giovannissa yhdistyvät nykyaika ja rokokoo, ja luvassa on karnevalistista iloa, himoa ja huumoria. Uudessa toteutuksessa keskeisiä ovat henkilöiden suhteet ja niiden dynamiikka. ”Todellista rakastamista on antautua sille, että voi tulla haavoitetuksi”, Jussi Nikkilä sanoo. ”Siihen Don Giovanni ei kykene. Ehkä tämä on hänen tragediansa.”

Don Giovannia esittää Tuomas Pursio, donna Annaa Liine Carlsson. Muissa rooleissa esiintyvät Koit Soasepp, Tamuna Gochashvili, Tuomas Katajala, Markus Suihkonen, Henri Uusitalo ja Olga Heikkilä.

Lehman-trilogia

PERUUTETTU

Tiistai 7.4. klo 19 Espoon Kaupunginteatteri. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 5.3. Lippuja 40 kpl, à 37 euroa. Maksuviite 34351.

Amerikkalaisen Lehman Brothers -pankin romahdus vuonna 2008 käynnisti yhden kaikkien aikojen vaikeimmista finanssikriiseistä. Kriisi vaikuttaa edelleen jokapäiväiseen elämäämme. Stefano Massinin näytelmä on tarina saksalaisesta Lehmanin maahanmuuttajaperheestä, joka rakentaa mahtavan talousimperiumin. Perheen vaiheita seurataan kolmen sukupolven ajan ja samalla kuvataan modernin kapitalismin kehitystä, rahatalouden nousua ja massakulutuksen alkua. Tarina alkaa vuodesta 1944 ja päättyy vuoteen 2008, jolloin kaikki romahtaa. Näytelmä osoittaa viiltävästi, kuinka talousjärjestelmä toimii ja kuinka unelma muuttuu painajaiseksi.

Näytelmää on esitetty monissa maissa. Suomessa sen ohjaa Davide Giovanza. Tekstin on suomentanut Elina Suolahti, ja näyttämöllä esiintyvät Jussi Lehtonen, Juha Sääski, TimoTorikka ja Maija Ruuskanen.

Sontiainen – balladi koti-ikävästä

Torstai 16.4. klo 19 Teatteri Avoimet Ovet. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 4.3. Lippuja 50 kpl, à 28 euroa. Maksuviite 34393.

Näytelmä on amerikansuomalaiseen kansanmusiikkiin perustuva musiikkiteatteriesitys, joka kertoo tositarinan suomalaisesta siirtolaisesta Tom Sukasesta ja sisusta, jonka avulla hän kaiken menetettyään rakentaa laivan keskelle preeriaa ja raahaa sen vesireittien varrelle purjehtiakseen takaisin Suomeen. Sukanen kastaa laivan Sontiaiseksi uutteran koppakuoriaisen mukaan ja sanoo: ”En minä ole hullu, minä vain haluan kotiin.” Sukanen ja laiva ovat vertauskuva kaikille vaeltajille, kaipaajille, vieraudelle ja sille, mitä on kantaa ylisukupolvista ulkopuolisuuden taakkaa.

Esityksen on kirjoittanut ja ohjaa Hanna Kirjavainen. Musiikkina kuullaan muun muassa Lännen-Jukkana tunnetun J. Karjalaisen sovituksia vanhoista amerikansuomalaisista kansanmusiikki-kappaleista ja Lännen-Jukan esitystä varten säveltämiä uusia lauluja. Esiintyjät ovat eturivin muusikko-näyttelijöitä: Aarni Kivinen, Johanna Koivu (Elonkerjuu-yhtye), Pekka Lehti, Juha Pulli ja Anna-Riikka Rajanen.

Usko, toivo, huijaus – eli kuinka köyhää käytetään

Keskiviikko 22.4. klo 19 Ryhmäteatteri. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 22.3. Lippuja 80 kpl, à 31 euroa. Maksuviite 34432.

Juha Kukkosen ohjaaman näytelmän nimi perustuu psykiatri Hannu Lauerman samannimiseen kirjaan. Näytelmässä työttömyyden yllättämä pariskunta turvautuu digitaaliguruun, joka johtaa heitä henkilökohtaisen kasvun ytimeen ja luo aivan uudenlaisia mahdollisuuksia saavuttaa mainetta ja rikkauksia. Gurun oppien mukaan ei tarvitse tyytyä vähään, jos hallitsee vaikuttamisen keinot. Pariskunnan ammattitaito ja muut tottumukset menevät uusiksi, kun he opettelevat selviytymisen lainalaisuuksia huomiotalouden maailmassa, jossa tärkeintä on kyky johtaa yhteisöjen mieltä.

Elämme aikaa, jolloin ihmisten tahdoista, tarpeista ja haluista kilpailevat monet manipulaation mestarit markkinoijista poliitikkoihin ja mediasta somevaikuttajiin. Usko, toivo, huijaus on näytelmä pelikentistä, joiden valuuttaa ovat ihmisten arimmat toiveet ja pelot. Rooleissa ovat Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Robin Svartström ja Jutta Järvinen (TeaK).

Teatterimatka Tukholmaan

Huhtikuussa on tarjolla matka Tukholmaan. Ryhmään mahtuu 30 henkeä. Matkalle lähdetään Helsinki-Vantaalta perjantaiaamuna 24.4. Päivällä on tutustuminen Artipelagiin ja illalla nähdään Maxim-teatterissa näytelmä Katten på ett hett plåttak. Lauantaina 25.4. tutustumme Drottningholmiin, ja paluu Arlandasta on iltapäivällä. Matkan hinta on 450 euroa. Yhden hengen huoneen lisämaksu on 55 euroa. Matkalla on suomenkielinen opas. Ilmoittautuminen MyHolidays-matkatoimistoon puh. +358 44 021 9559 tai liisi.vasama@myholidays.fi 25.2.2020 mennessä. Matka maksetaan matkatoimiston tilille (ks. oheinen matkatoimiston kirje) ilmoittautumisen yhteydessä. Matkatoimiston kirje