Torstai 8.10. klo 18.30 Helsingin kaupunginteatteri, Suuri näyttämö.
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 6.9.2026. Lipun hinta on 62 euroa. Opiskelijahinta on 32 euroa. Lippuja on 50. Maksuviite 32861.
Sami Keski-Vähälän kirjoittama ja Paavo Westerbergin sovittama ja ohjaama uusi kotimainen musiikkidraama Nauravan kulkurin tarina on kertomus siitä, miten Vesa-Matti Loirista tuli koko Suomen kansan rakastama taiteilija.
Nauravan kulkurin tarina on koskettava, hauska ja runollinen ylistyslaulu taiteelle ja viihteelle, kerrottuna Vesa-Matti Loirin tarinan kautta ja hänen esittämänsä ajattoman musiikin siivittämänä.
Suurella näyttämöllä nähdään Veskun tunnetuimpia roolihahmoja Nasse-sedästä Turhapuroon. Kuullaan Loirille tärkeitä, ja hänen itsensä esittämiä ja tulkitsemia musiikkikappaleita, kohdataan Veskulle tärkeitä ihmisiä. Taidetta syntyy, mutta siviilielämässä jotain hajoaa jatkuvasti.
Näytelmä on kunnianosoitus Vesa-Matti Loirin taiteelle, ja niille ihmisille, joita ilman tuota taidetta ei olisi syntynyt. Samalla teos on yhdenlainen kuva siitä yhtenäiskulttuurin Suomesta, jota ei enää ole.
Näyttämöllä ovat mm. Santeri Kinnunen, Maria Ylipää, Vuokko Hovatta sekä Jari Pehkonen.
Torstai 24.9. klo 18.30 Kansallisteatteri, Suuri näyttämö.
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 24.8.2026. Lipun hinta on 52 euroa. Lippuja on 50. Maksuviite 30876.
Kristian Smedsin uusi ”alkuperäissarja” heilauttaa katsojat liaanilla viihdeteollisuuden viidakkoon! Luvassa on tosi-tv-teatteria, anarkistista komediaa ja ennennäkemätön energialataus.
Kuusi suomalaista naista on valittu uuden tosi-tv-tuotannon tähdiksi. Viidakon villien naisten nahkoihin sukeltaa upea näyttelijäkuusikko: Milla Kaitalahti, Katariina Kaitue, Kate Lusenberg, Eeva Mäkinen, Pirjo Määttä ja Marja Salo. Kohta rytisee ja kookokset putoilevat!
Menoa ei haittaa edes se, että huonojen taloudellisten näkymien vuoksi matka Malesiaan on peruttu. Viidakko on rakennettu Keravalle tyhjään teollisuushalliin.
Tuotannon taustalla – ja tietysti myös yleisön ja kameran edessä – häärivät tuottajamoguli (Hannu-Pekka Björkman) sekä hänen assistenttinsa (Petri Manninen). Miesten aikomuksena on kääriä taskuihinsa suuret massit tällä uudella menestysformaatilla.
Keskiviikko 30.9. klo 18.00 Svenska Teatern, Stora scenen.
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 26.8.2026. Lipun hinta on 86 euroa. Lippuja on 31. Maksuviite 31147.
Colin Nutleyn elokuva Änglagård sai ensi-iltansa vuonna 1992 ja nousi nopeasti suureksi yleisömenestykseksi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Änglagård heräsi uudelleen henkiin musikaalina Oscarsteaternissa Tukholmassa. Suureksi iloksemme tämä rakastettu musikaali saa nyt Suomen kantaesityksensä Svenska Teaternissa!
Kun maailmaa nähnyt kaksikko Fanny ja Zac yllättäen saapuu rauhalliseen maaseutukylään, kaikki kääntyy päälaelleen. Ennakkoluulot ja perinteet joutuvat vastakkain vapauden ja glamourin kanssa.
Musikaali tarjoaa unohtumattomia melodioita, napakoita repliikkejä ja elämänmakuisia hetkiä. Fredrik Kempen (Niin kuin taivaassa) säveltämä ja sanoittama musiikki sekä Edward af Sillénin ja Daniel Réhnin nerokas käsikirjoitus tekevät Änglagård-musikaalista elämyksen, jota et halua jättää kokematta. Musikaalin ohjauksesta ja sovituksesta vastaa Maria Lundström.
Fannya ja Zacia näyttelevät Sannah Nedergård ja Mikko Kauppila. Ruthin roolissa nähdään Birthe Wingren. Hurmaavia veljeksiä Gottfridia ja Ivaria esittelevät Riko Eklundh ja Nicke Lignell. Muissa keskeisissä rooleissa nähdään Jakob Norrgård KAJ-yhtyeestä, Tero Harjunniemi, Simon Häger, Aaro Wichmann ja Josefin Silén. Esityksessä on tekstitys suomeksi.
Lauantai 10.10. klo 13.00 Helsingin kaupunginteatteri, Studio Pasila.
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 8.9.2026. Lipun hinta on 41 euroa (aikuinen), 20 euroa (alle 17-vuotiaat). Jäsen voi varata enintään kaksi aikuisen lippua ja kolme lasten lippua. Lippuja on aikuisille 15 ja lapsille 24. Maksuviite 34209.
Fretti Mercury etsii onnea on syvänmielen musikaali ystävyydestä ja onnen etsimisestä.
Alakuloinen Fretti Mercury houkuttelee ystävänsä Jänis Virtasen etsimään onnea. Huikeaksi seikkailuksi osoittautuvan matkan varrella he kohtaavat monia eri tavalla onnellisia otuksia, mutta heitä itseään onni ei tunnu koskaan tavoittavan.
Löytyykö apu onnen löytämiseen Jon Bon Ovin viisaudesta, Kirva Babitzinin täsmällisestä innokkuudesta, Hiiri Äitee Rantasen reippaudesta, Tessu Redfordin sitkeästä letkeydestä, Pöllö Miljoonan kapinallisuudesta, Naula Vesalan täydellisestä terävyydestä vai kenties Karitsa Mattilan kauniista lauluäänestä?
Musikaalin uskomattoman kekseliäästä musiikista vastaavat säveltäjänä Marzi Nyman ja sanoittajana Mariska. Musiikista löytyy tasoja kaiken ikäisille katsojille, ja teksti on täynnä Miika Nousiaisen omaperäistä kielellistä ilottelua. Lastensa mukana katsomoon tulleet vanhemmat löytävät hahmojen nimellisistä esikuvista ammentavia piirteitä eri kappaleista. Näytelmän teeman mukaisesti myös kappaleiden sisällä kulkevat käsi kädessä sekä hillitön hauskuus että riipivä haikeus.Näyttämöllä ovat mm. Inkeri Hyvönen, Tuomas Korkia-aho, Sari Haapaniemi sekä Juha Jokela.
Esitys perustuu Miika Nousiaisen ja Sanna-Mari Pirkolan samannimiseen vuonna 2020 ilmestyneeseen lastenkirjaan. Esitystä suositellaan yli 5-vuotiaille.
Lauantai 24.10. klo 13.00 Lahden kaupunginteatteri, Suuri näyttämö.
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 20.9.2026. Koko matkan hinta bussikyyteineen, lounaineen ja teatterilippuineen sekä väliaikakahveineen on 95 euroa. Lippuja on 50. Maksuviite 32382.
Kolmen pennin ooppera on Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin legendaarinen mestariteos, joka mullisti teatterin 1900-luvun alussa. Se rikkoi illuusion, sekoitti kabareen, oopperan ja poliittisen satiirin, ja pakotti katsojan katsomaan maailmaa ilman siloiteltuja kulisseja.
Ikoniset laulut huikea hahmokavalkadi ja terävä huumori paljastavat yhteiskunnan rakenteet tavalla, joka on yhtä viihdyttävä kuin armoton.
Tänään Kolmen pennin ooppera osuu yhä kipeän tarkasti nykyaikaan. Rahan valta, luokkaristiriidat ja eriarvoisuuden julmat lieveilmiöt eivät ole kadonneet minnekään – ne ovat vain vaihtaneet muotoaan. Lahden kaupunginteatterin suurella näyttämöllä, teatterinjohtaja Lauri Maijalan ohjauksessa, tämä klassikko herää eloon pisteliään vimmaisena musikaalina, joka paljastaa mistä hyvinvointimme koostuu, ja ketkä sen lopulta aina maksavat. Rooleissa mm. Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Jori Halttunen, Henrik Hammarberg sekä Vilma Kinnunen.
Matkalle lähdemme Helsingistä Kiasman pysäkiltä klo 10.00. Ennen esitystä nautimme lounaan Ravintola Lokissa noin klo 11.30. Esitys alkaa klo 13. Esityksen päätyttyä lähdemme välittömästi Helsinkiin. Perillä Kiasman pysäkillä olemme noin klo 17–18 aikoihin.
Lokakuun kerhotapaaminen on maanantaina 26.10.2026 klo 15..00 Café Roasbergin alakerrassa (Mikonkatu 13). Vieraaksemme tulee teatteri Avointen Ovien johtaja Hanna Kirjavainen.